Kevät on ollut niin kiireinen töiden ja harrastusten puolesta, että voin käsi sydämellä iloita siitä, ettei kaiken päälle tarvitse käydä järjestelemässä joka viikonloppu kirpparipöytää! Kun viimeksi kirjoittelin, myyntipakettini oli päätynyt varastollemme asti, ja sitä seuraavana päivänä tulikin jo ilmoitus, että vaatteet ovat myynnissä.
Sen jälkeen en ole ehtinyt kovin aktiivisesti edes ajatella asiaa, mutta sehän tässä parasta onkin, ettei oikeastaan tarvitsekaan miettiä kummempia, jos myy jotain palvelussamme. Esimerkiksi minun tuotteeni ovat myynnissä automaattisesti kesäkuun loppuun saakka, minkä jälkeen varastomaakarimme lähettävät ne valitsemaamme hyväntekeväisyyskohteeseen, jos kauppa ei ole käynyt.
Kun nyt viikon myynnin jälkeen kävin katsomassa Vähänkäytetty.fi:n asiakassivullani, miten tuotteillani menee, kolme ensimmäistä tuotetta oli käynyt jo kaupaksi. Kunhan ostajan lakisääteinen palautusaika umpeutuu, asiakastililleni pitäisi tulla 10 euroa tuottoja.
Tuotteiden hinnoittelu palvelussamme menee niin, että ensin minä valitsen, kuinka paljon pyydän tuotteestani, ja sen jälkeen kokonaishintaan lisätään 1,90 €, joka jää lopulta firmalle. Vähänkäytetty.fi ei siis ota tiettyä prosenttia sinun määrittelemästäsi hinnasta, vaan sinä saat haluamasi hinnan, jos tuote käy heti kaupaksi, ja me saamme sitten ostajalta tuon euron.
Kotonani on nyt enemmän vapaata hyllytilaa, mutta tavaroiden poistosta olen maksanut käytännössä vain 6,90 euroa (eli postikulut), jolla saan myydä tavaroitani kuukausitolkulla. Myyntiaika on siis kokonaisuudessaan 6 kuukautta, mihin nähden tuo paketin lähetyshinta on hyvin edullinen. Kokemukseni mukaan kirpparipöydän viikkohinta vaihtelee keskimäärin 20-40 euron välillä.
Vaan entä jos kauppa ei käy?
Myyntiaika on 6 kuukautta, ja joka 6. viikko hintaa lasketaan 20 % alkuperäisestä.
”Yleensä ensimmäinen kolmannes tuotteista käy kaupaksi ensimmäisen 6 viikon aikana, toinen kolmannes toisen 6 viikon aikana ja viimeinen sitten loppuajan myötä”, toteaa toimitusjohtaja Ossi Salo.
Jos tavarat eivät tahdo käydä kaupaksi, palvelumme laskee tuotteidesi hinnasta 20 prosentin alennuksen kuuden viikon jälkeen. Se tarkoittaa esimerkiksi 5 euron paidan hinnanlaskua 4 euroon. Hinnanalennus tehdään joka kuudes viikko niin kauan, että tuote menee kaupaksi tai myyntiaika loppuu.
Lisäksi verkkokaupassamme on loppukirin mahdollisuus: myyjä voi ostaa jatkoaikaa myyntiin asiakastililtään. Eikä tuotteitaan ole pakko luovuttaa edes lopulta hyväntekeväisyyteen – voit lunastaa ne takaisin itsellesi postikulujen (6,90 e) hinnalla.
Lisää myynnistä voit lukea täältä! 🙂