Olen kirjoitellut tänne viime aikoina lähinnä vaatteista ja niiden erilaisista kierrätystavoista, mutta ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa vähän muustakin, nimittäin muovista, josta on tullut hiipien ongelma muun muassa maailman merille: esimerkiksi niin sanottu Tyynenmeren jätepyörre on arviolta Yhdysvaltojen pinta-alaa suurempi jätelautta, joka koostuu käytännössä muovista. Ja kyllä, se on meidän ihmisten ansiota, että tuo kaikki muoviroska lilluu siellä. Kieltämättä täällä koto-Suomessakin lumen alta paljastui jälleen kevään tullen melkoinen roskamäärä…
Suomessa kaatopaikoille ei ole saanut viedä enää muovijätettä 1.1.2016 alkaen, vaan sitä pyritään hyödyntämään energiajätteenä sekä keräämään ja käyttämään uudestaan. Kokemukseni perusteella muovin kierrätys ei ole alkuun kuitenkaan ihan simppeli juttu. Ensinnäkin erilaisia muovimateriaaleja on paljon, ja lajitellessa muovijätettä pitäisi vilkaista ensin tuo materiaalimerkki, jotta voi tietää, mihin astiaan se kuuluu. Tässä pari perussääntöä:
- Kaikki muut muovimateriaalit (materiaalimerkki 1-7) voi viedä muovinkeräykseen, paitsi PVC:n (materiaalimerkki 3). PVC on kaatopaikkajätettä, ei siis edes poltettavaa energiajätettä. Usein se taitaa kuitenkin päätyä energiajätteeseen, koska PVC pitäisi viedä käytännössä kaatopaikalle.
- Muovinkeräykseen käy muovipakkaukset, ei muovituotteet: jos ostat perunasalaattia muovirasiassa, voit kierrättää pakkauksen, mutta jos ostat tyhjiä pakasterasioita kesän mansikoita varten, ne kuuluvat sekajätteeseen. Muovipakkauksen tai -kääreen sisällä on siis pitänyt olla se varsinainen ostettava tuote.
Lupasin itse uutenavuotena aloittavani ekologisemman elämän muun muassa kierrättämällä muovia, kuten kerroin jo blogin avaustekstissä, mutta aloitin konkreettisesti toteuttamaan muovin osalta lupaukseni vasta maaliskuussa. Kaiken tuon kierrätystiedon määrä tuntui nimittäin ensin lamauttavalta, ja sitten se piti vielä omaksua sekä muuttaa toiminnaksi!
Nyt kuitenkin keittiömme roskiskaapissa majailee aina yksi muovipussi, jonne puhtaaksi huuhtaistut ja kuivat muovipakkaukset päätyvät. Jos yksittäistä muovipakkausta on liian vaikea saada puhtaaksi eli siihen tarvitsisi paljon pesuainetta ja lämmintä vettä, laitan sen sekajätteeseen. Ekokemin Kalle Saarimaa sanoikin lohdullisesti, ettei ”kierrättämisestä kannata tehdä liian vaikeaa” (YLE Uutiset 20.3.2017). Sitten kun keräyspussi on täysi, kärrään sen kauppareissulla marketin pihassa olevaan muovinpuristimeen. Ei sittenkään kovin hankalaa! 🙂
Lisää kierrätysneuvoja muun muassa muovin osalta voit lukaista esimerkiksi Suomen Uusiomuovi Oy:n sekä Marttojen kierrätyssivuilta. Myös Rinki Oy on tehnyt havainnolliset ohjeet eri jätteiden kierrätyksestä. Heidän palvelussaan voit myös tarkistaa, missä on sinua lähin keräyspiste. Muovipisteitä on Suomessa vasta reilut 500, mutta toivottavasti niitä saadaan vielä lisää!
