Hyggeilystä hyvinvointia

Syksy muuttuu pian talveksi. Pimeys ja märkä sää eivät aina ylennä mieltä – yleensä päinvastoin. Tanskalainen tapa pimeästä vuodenajasta selviämiseen on Hyggeily.

Hyggessä on kyse siitä, että pyritään vaalimaan hyvää oloa tietoisesti pienillä arkea piristävillä hetkillä. Onnellisuustutkija Meik Wiking (Oma aika 2019) kiteyttää hyggessä olevan kyse elämäntavasta ja asenteesta: Onnellisuutta pyritään rakentamaan arjen pienten asioiden, eikä jonkin tulevaisuudessa häämöttävän ulkomaanmatkan tai muun palkinnon varaan. Hyggeilyssä on kyse sitä, että arkea piristäviä asioita tehdään kiireettömästi, rennolla otteella ja hetkestä nauttien.

Vaikka me suomalaiset olemmekin maailman onnellisin kansa, on meillä silti usein haasteena elämään kuuluva stressi ja kiire. Stressiä ei helpota se, että älypuhelimet ja muut laitteet vaativat jatkuvasti huomiotamme.  Kyky nauttia hetken tunnelmasta edellyttää usein sitä, että siirrämme huomion pois kaikesta häiritsevästä. Olipa kyseessä rauhallinen lukuhetki lämpimän viltin alla, sunnuntaibrunssi ystävien tai perheen kanssa, tai vaikkapa vain tunnelmallinen koti ilta kynttilänvalossa lempimusiikkia kuunnellen, on tärkeää, että näissä hetkissä eletään kiireettömästi ja täysillä mukana.

Hygge on läheisyyden luomisen taitoa. Siinä on toveruus, vieraanvaraisuus ja tyytyväisyys samassa paketissa” -Kirjasta Xenophobe’s Guide to the Danes.

Joulun aika alkaa olla jo käsillä ja se on monella tapaa otollista aikaa hyggeilylle. Monet aloittavat joululahjojen hankkimisen ja pikkuhiljaa useissa kodeissa virittäydytään tunnelmaan asettamalla esille kauan varastossa oikeaa hetkeä odottaneet jouluvalot. Joulun aika antaa mahdollisuuden viettää ihania hetkiä jouluvalojen ja kynttilöiden loisteessa. Läheisiä on tärkeää muistaa joululahjojen lisäksi myös kiireettömällä yhdessäololla.

Syksyn ja talven pimeys aiheuttavat sen, että meidän voimavaramme vähenevät verrattuna kesäaikaan. Siksi on tärkeää, että hyvää mieltä ylläpidetään hyggeillen. Perinteisenä suomalaisena tapana hyggeillä pidetään saunomista. Olipa sinun tapasi viettää hyviä hetkiä mikä tahansa, pidä niistä kiinni.

Spontaanius on yksi osa hyggeä. Mitä jos kysyisit tuttavasi viettämään kanssasi glögi-iltaa? Hyggeilyssä on lopulta oleellista se, että onnellista arkea rakennetaan hyvän olon hetkillä. Hygge on myös asenne: Vaikka syksy ja talvi ovat pimeää aikaa, niin kyse on lopulta siitä, mihin asioihin niissä keskityt ja mikä asenteen valitset: Asenne ratkaisee aina.

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-9290322

https://omaaikalehti.fi/artikkeli/mita-hygge-on-6.147.128560.cca3d9cb6b

https://yle.fi/uutiset/3-9293900

Vastaa