Kevään inspiroivimmat trendit

Tänä keväänä useat erilaiset tyylit, kuosit ja mallit ovat ajankohtaisia, joten jokainen löytää varmasti itselleen sopivaa inspiraatiota pukeutumiseen, vaikkei trendien perässä varsinaisesti haluaisikaan kulkea. Poimimme trendit ja tyylit, jotka erityisesti inspiroivat tällä hetkellä, mutta ovat samalla ajattoman klassisia ja näyttävät hyvältä varmasti myös sesongin jälkeen.

  1. Ruudut. Ruudut, jakut ja varsinkin ruutujakut ovat tehneet uutta tulemistaan jo jonkin aikaa. Mikäli Working Girl -elokuvasta muistuttava tyyli ei kuitenkaan puhuttele juuri sinua, niin ruudut näyttävät klassisen jakun lisäksi erityisen ajankohtaisilta myös esimerkiksi housuissa, hameissa ja huiveissa.
  2. ruutujakku_blogi

  3. 70-luku. Maanläheiset sävyt, leveät lahkeet, boheemit hapsut ja dekadentti kerroksellisuus näyttävät ajankohtaisilta varsinkin ensi kesänä. Puukengät ja suuret aurinkolasit ovat näyttäneet hyvältä jo jonkin aikaa, mutta näyttävät myös jatkossa.
  4. Ajaton pilkkukuosi. Ikoniset pilkut eivät tietenkään koskaan poistu muodista, mutta nyt ne näyttävät erityisen hyvältä oikeastaan missä tahansa vaatteessa tai asusteessa ja missä tahansa värissä.
  5. polkadot_blogi

  6. Trenssit. Takkien klassikko ei ole luultavasti koskaan ollut yhtä trendikäs. Trenssi näyttää aina hyvältä perinteisen beigenä tai harmaana, mutta rohkeimmat voivat suosia esimerkiksi pastellisävyjä tai eläinkuoseja.
  7. trenssi_blogi (1)

  8. Kaikki mikä kiiltää. Mitä kiiltävämpi, sitä parempi, oli kyse mistä tahansa vaatteesta tai asusteesta. Materiaalina toimivat esimerkiksi muutenkin trendikäs ja ajaton nahka tai ysäriä henkivä satiini.
  9. kiilto_blogi

  10. Pastellisävyt. Jäätelökausi on avattu myös pukeutumisessa. Omasta mielestäni erityisen herkullisilta näyttävät pistaasi, persikka ja laventeli – mihin jäätelösävyyn sinä pukeudut tänä keväänä?
  11. trenssi_blogi

  12. Nahka kaikissa väreissä. Aina tyylikäs nahka on nyt erityisen trendikästä kaikissa väreissä, oli kyse sitten takeista, housuista tai vaikkapa paidoista. Nahkavaatteet ja -asusteet kannattaa aina pyrkiä hankkimaan käytettynä, mikä on huomattavasti uuden ostamista eettisempi valinta.

nahka_blogi (1)

Lisää inspiraatiota pukeutumiseen voit hakea laajasta second hand -valikoimastamme.

– Aleksandra

Kirjoittaja on Vähänkäytetyn kirppistelyä ja persoonallisia tyylejä rakastava markkinointipäällikkö Helsingistä.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Kevään inspiroivimmat trendit

  1. Auli

    Kiitos blogista. Se oli hyvä tietopaketti ja inspiroiva. Ytimekkyys ja selkeys takaavat helppolukuisuuden. Kuvat elävöittivät tekstiä hienosti!

Vastaa