Uudet, virkistävät tuulet ovat puhaltaneet Vähänkäytetyssä tänä syksynä! 🙂 Avasimme palvelumme syyskuussa 2017 hollanniksi, saksaksi ja puolaksi suomen- ja englanninkielisen rinnalle.
Suomalaisen tiimimme rinnalla työskentelee nyt myös siis eurooppalaisia vahvistuksia, jotta kaikki asiakkaamme saavat laadukasta palvelua omalla äidinkielellään. Tuotetiedot ajetaan Googlen ja Microsoftin konekäännöksillä eri kielille. Kansainvälisille markkinoille laajentamisen ohessa yhdenmukaistimme eri maiden myyjäehtojamme, ja yksi tärkeä muutos myyjien kannalta tapahtui myyntiajan osalta.
Lue, miten myyntiaika muuttui:
Myyntiaika on nyt 24 viikkoa eli 6 kuukautta entisen 12 viikon sijaan. Saat siis entistä enemmän vastinetta toimitusmaksullesi (6,90 €). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit laittaa nyt myyntiin sekä talvi- että kevätvaatteesi: jos aloitat myynnin marraskuun alussa, myyntijaksosi päättyy vasta huhtikuussa.
Palvelun automaattiset hinnanalennukset (20 % myyjän asettamasta hinnasta) tulevat jatkossa 6 viikon välein (ennen kolmen), jos kukaan ei ole ostanut tuotetta ennen sitä.
Myynnin jatkoaika on nyt 8 viikkoa. Kun varsinainen myyntiaikasi päättyy, voit ostaa asiakastilisi kautta jatkoaikaa tuotteillesi. Tuotteet laitetaan takaisin myyntiin sillä hinnalla, joka niillä oli varsinaisen myyntiajan päättyessä.
Myyntiajan päätyttyä voit myös lunastaa tuotteet takaisin itsellesi tai lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen. Jos et osta jatkoaikaa tai ilmoita takaisinlunastuksesta meille 7 vuorokauden kuluessa myyntiajan päättymisestä, tuotteesi menevät automaattisesti hyväntekeväisyyteen (esimerkiksi SPR:lle). Kohdejärjestö vaihtuu ajoittain.
Tällä hetkellä meille myyntiin lähettäminen 24 viikoksi maksaa 6,90 €, mikä on merkittävästi huokeampaa kuin useimmilla kivijalkakirppareilla! Summa koostuu siis toimituskuluista varastollemme. Tein pistokokeena hintavertailua muutamien kaupunkien satunnaisista kirppareista, ja tässä tulos:
Kirpparipöytä € / vko
- Helsinki 35 €
- Kuopio 38 €
- Oulu 30 €
- Tampere 41 €
Jos myyt Vähänkäytetty.fi:ssä, viikkohinnaksi tulee noin 0,29 euroa.
Tässä vaiheessa yleensä joku toteaa, että “tuleehan siinä myös kuvaamisen ja hinnoittelun vaiva”, mikä on ihan totta. Kuitenkin myös kivijalkakirpparille viedessä vaatteet täytyy hinnoitella ja asetella, ja nettikirppareilla täytyy tehdä samat kuvaamiset ja hinnoittelut kuin meilläkin – mutta Vähänkäytetyssä saat olla täysin anonyymi, Paytrailin luotsaama rahaliikenne on erittäin turvallista ja me hoidamme tuotteiden postitukset ostajille.
Lue lisää meillä myymisestä:
Tavaroiden myyminen
Aloita myyminen
Posti yhteistyökumppaniksi
Aloitimme lokakuussa 2017 yhteistyön Postin kanssa myös myyntiin toimittamisen osalta! Posti on kuljettanut ostaja-asiakkaillemme paketteja jo pitkään, mutta nyt myös myyjät voivat viedä myyntipakettinsa Postin toimipisteisiin (ei koske Postin pakettiautomaatteja).
Miten Postin palvelua voi sitten hyödyntää? Kun laitat tuotteesi asiakastilisi kautta myyntiin, me tarkistamme ne ensin sähköisesti, minkä jälkeen lähetämme sinulle sähköpostitse tiedon hyväksytyistä ja hylätyistä tuotteista. Samalla saat sekä Matkahuollon että Postin lähetyskoodit ja voit viedä myyntieräsi kumman hyvänsä toimipisteeseen.
Oletko uusi käyttäjä? Luo itsellesi asiakastili ja tutustu rauhassa palveluumme! Asiakastilin perustaminen ei velvoita sinua mihinkään, mutta mahdollistaa muun muassa myynnin aloittamisen palvelussamme.
Luo ilmainen asiakastili tästä