Nuori ruotsalaisopiskelija Greta Thunberg on saanut kymmenet tuhannet opiskelijat ympäri maailmaa innostumaan ilmastonmuutoksesta ja osallistumaan koululakkoihin paremman ilmastopolitiikan puolesta. Nämä nuoret haluavat nyt oikeasti herättää poliittiset päättäjät ja aikuiset ihmiset vihdoinkin todellisiin tekoihin ilmastonmuutosta vastaan. Eikä siinä kaikki, pitää toimia nopeasti, ilmastonmuutos etenee koko ajan huolestuttavasti.
Tämä rohkea, nykyisin 16-vuotias Greta on saanut ihmiset ja päättäjät havahtumaan aivan uudella tavalla vääjäämättömän ympäristöongelman edessä. Hän on huolissaan tulevaisuudesta, jota rakennetaan nyt. Greta on käynyt puhumassa Puolan ilmastokokouksessa, EU- johtajille Brysselissä ja maailman talousforumissa Davosissa. Hän sanoo rohkeasti ja rehellisesti sen mitä ei usein uskalleta sanoa ääneen. Ja vaatii päättäjiltä todellisia tekoja puheiden sijaan, vaikka asiat eivät helppoja olekaan.
“Se on välillä ärsyttävää kun aikuiset sanovat: ‘Oi te nuoret, te nuoret olette tulevaisuus. Te vielä pelastatte tämän maailman.
Minusta olisi avuliasta, jos te voisitte edes vähän auttaa meitä siinä.” Greta huomauttaa.
Thunberg kertoo sosiaalisessa mediassa, että häntä on syytetty asioiden yksinkertaistamisesta. Hän toteaa, että ilmastokriisi on monimutkainen, mutta ”ratkaisu on yksinkertainen: on lopetettava kasvihuonekaasujen päästäminen”.
Arvostelijat ovat Thunbergin mukaan sanoneet, ettei lasten pitäisi tehdä tällaista eikä lapsia pitäisi kuunnella. Se on hänen mielestään helppo korjata – kuunnellaan tiedettä.
”Minä olen vain viestinviejä, ja silti minuun kohdistuu tällainen viha. Minä en sano mitään uutta, ainoastaan sen, mitä tutkijat ovat sanoneet jo vuosikymmeniä. Ja olen samaa mieltä, olen liian nuori tähän. Meidän lasten ei pitäisi tehdä tätä. Mutta koska juuri kukaan muu ei tee mitään, ja tulevaisuutemme on uhattuna, meistä tuntuu siltä, että meidän on jatkettava”, kirjoittaa Thunberg.
Kansainvälinen ilmastolakko 15.3.2019 saakin laajalti tukea tutkijoilta, nuorten opettajilta, vanhemmilta ja kouluilta ympäri maailmaa. Esimerkiksi Suomessa arvostettujen tutkijoiden kirje ilmastolakkoilijoiden tukemiseksi keräsi yli 1000 nimeä alle viikossa! Jos haluat katsoa tämän kirjeen ja allekirjoittaneet tukijat, löydät sen kokonaisuudessaan täältä.
Greta kertoo, että osa on sitä mieltä, että hänen pitäisi olla koulussa eikä lakkoilla. Mutta hän kysyy mitä järkeä on opiskella tulevaisuutta varten, jos kukaan ei pidä huolta siitä tulevaisuudesta. Mitä järkeä on opiskella tietoa, jos siitä tiedosta ei välitetä. Mitä järkeä on siinä, että vaikka kaikki viisaimmat tiedemiehet ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on todellisuutta mutta poliitikot eivät kuitenkaan piittaa siitä.
Greta aloitti koululakkoilun ilmaston puolesta 15-vuotiaana elokuussa 2018 Ruotsin parlamenttivaalien alla ja on ilmoittanut jatkavansa sitä kunnes Ruotsi noudattaa Pariisin ilmastosopimusta.
Thunbergin mukaan nuoret vaativat poliitikkoja kuuntelemaan tieteentekijöitä, seuraamaan Pariisin ilmastosopimusta ja IPCC:n raporttia (kansainvälinen ilmastopaneeli http://ipcc.ch/). Myös EU:lta tarvitaan Thunbergin mukaan lisää kunnianhimoa, koska nykyiset tavoitteet eivät riitä rajaamaan ilmaston lämpenemistä alle 1,5 asteen. Muuta julistusta heillä ei ole.
Vastuu luonnosta ja maapallosta on meillä kaikilla. Voimme vaikuttaa poliittisiin päättäjiin äänestämällä ja vaatimalla heiltä lisää tekoja ilmastonmuutosta vastaan aivan kuten Greta. Sen lisäksi meistä jokainen voi muuttaa omaa käyttäytymistään ympäristöystävällisemmäksi useilla eri tavoilla omassa joka päiväisessä elämässämme. Kuten Greta sanoo
No one is too small to make a difference. Kukaan ei ole liian pieni voidakseen tehdä muutoksen.
Ilmastolakkoon osallistuvat nuoret Brysselissä kertovat monin esimerkein miten ilmastoaktivismi ei jää heillä vain iskulauseiksi. Muovipullot ovat pannassa, kuten myös kaupan pienet pussit. Irtotuotteina ostetut hedelmät tai pähkinät kulkevat kestopusseissa. Nuoret kertovat suosivansa kasvisruokaa ja ostavansa myös käytettyjä vaatteita. Kiitosta heiltä saa myös perheiden päätös vähentää yksityisautoilua.
Kiertotalous vastaa aikamme suurimpiin ilmastohaasteisiin. Ylimääräisten vaatteiden ja tavaroiden kierrättäminen on iso ilmastoteko. Mitä vähemmän maailmassa valmistetaan uusia tuotteita sitä parempi luonnolle. Vähänkäytetty.fi on kirpputori netissä, turvallinen ja helppo palvelu kaikille, jotka haluavat ostaa tai myydä hyviä käyttökelpoisia aarteitaan toistensa kanssa ja näin hillitä ilmastonmuutoksen etenemistä. Kiertotaloutta parhaimmillaan. Lähdetään isolla joukolla uskomattoman rohkean ja viisaan Gretan mukaan ilmastotalkoisiin tulevaisuuden luonnon puolesta. Nämä nuoret ansaitsevat sen!
Tervetuloa palvelumme käyttäjien iloiseen joukkoon, mikäli et vielä ole!
Terveisin,
Kirsti – Markkinoinnin harjoittelija
#strike4climate #klimatstrejk #ilmastolakko #ClimateStrike
Lähteet:
https://www.facebook.com/ilmastolakko/
https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2521860
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006024628.html