Köyhän perheen lapsi kokee tulevaisuuden näköalattomaksi – LAHJOITAMME 10 PARIA KENKIÄ!

Oletko lukenut Lapsen ääni 2019 -kyselyn tuloksia?

Minä olen. Tulokset koskettivat. Ja se sai minut kirjoittamaan ja toimimaan.

Olen 4 lapsisen perheen isä. Olen yrittäjä, joka tekee 60 tuntista työviikkoa. Rakastan työtäni. Koen, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan. Olen myöskin ihminen, jonka mielestä menestys tulee ennen työtä ainoastaan sanakirjassa.

Vähäisen vapaa-aikani vietän vaimoni ja lasteni kanssa. Lapsemme ovat 16, 14, 6 ja 5 -vuotiaita, joten murrosikäiset ja uhmaikäiset samassa taloudessa on hyvin jännittävä yhdistelmä.

Olemme onnekkaita! Koska asiat ovat hyvin. Olemme terveitä, meillä on ihania ystäviä, ihana koti, lapsemme voivat harrastaa ja voimme tehdä jopa muutaman lomamatkan vuodessa. Meillä on siis sen verran rahaa, että tulemme toimeen ja ehkä jopa vähän enemmänkin.

Aina ei kuitenkaan ole ollut. Olemme eläneet myös yhden jakson elämässämme, jolloin rahaa ei juurikaan ollut. Jokaista hankintaa piti miettiä todella tarkkaan. Ruokakaupasta ostettiin halvinta mahdollista vatsan täytettä ja lapsetkin kulkivat todella kuluneissa vaatteissa. Pizzaperjantaita ei voitu viettää, koska siihen ei ollut varaa. Lapset saivat kuulla tuolloin useasti loppuun kulunutta lausetta “Nyt just ei ole rahaa ostaa uusia kenkiä, mutta sitten kun on rahaa, niin ostetaan.” Rahasta tai paremminkin sanottuna sen puutteesta riideltiin ja arki tuntui kokonaisuudessaan ankealta.

Teimme kuitenkin koko ajan kovasti töitä paremman huomisen eteen ja olimme täysin varmoja, että paremmat ajat koittavat pian. Kova työ palkitaan aina ja uskoa tulevaisuuteen ei saa menettää.

Lapsen ääni 2019 -kysely

Lapsen ääni on Pelastakaa Lasten vuodesta 2001 lähtien toteuttama kysely, jossa selvitetään lasten ja nuorten omia ajatuksia vaihtuvista teemoista.
Vuoden 2019 Lapsen ääni –kyselyllä selvitettiin 13-17-vuotiaiden lasten ja nuorten ajatuksia köyhyydestä, työttömyydestä, turvallisuudesta, ilmastonmuutoksesta, eriarvoisuudesta sekä vaikuttamismahdollisuuksista. Kyselyyn vastasi 565 lasta eri puolilta Suomea.

Lapsen ääni -kyselyn tulokset osoittavat, että perheen taloudellinen tilanne heijastuu lasten unelmiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Vähävaraisten perheiden lapsilla on heikompi usko tulevaisuuteen, ja he kokevat hyvin toimeentulevien perheiden lapsia useammin kiusaamista. Varallisuus heijastuu myös huoleen omasta henkisestä hyvinvoinnista.

LAPSEN ÄÄNI -KYSELYN KESKEISET TULOKSET:

  • 11 % arvioi perheensä olevan ”köyhä” tai ”melko köyhä”. 21 % arvioi perheensä olevan ”rikas” tai ”melko rikas”.
  • Köyhyys on yleisempää yksinhuoltajaperheissä: yksinhuoltajien lapsista 23 % arvioi perheensä olevan ”köyhä” tai ”melko köyhä”.
  • 16 % vähävaraisten perheiden lapsista ei usko koskaan saavuttavansa unelmiaan.
  • Vähävaraisten perheiden lapsista 61 % ei osallistu maksulliseen harrastustoimintaan, varakkaiden perheiden lapsista 34 %.
  • 32 % vähävaraisista lapsista on kiusattu taloudellisen tilanteen takia, 13 % kaikista vastaajista.
  • 53 % vastaajista kertoi olevansa tällä hetkellä tyytyväinen henkiseen hyvinvointiinsa.
  • Lapset unelmoivat arkisista asioista: omasta kodista, mielekkäästä työpaikasta, matkustamisesta ja perheestä.

”Vanhemmat riitelee joskus rahasta, mulla on huono omatunto, jos tarvitsen esim. uudet kengät, kun vanhat on menneet rikki ja on pitänyt ostaa uudet.”

Tiedän aiemmasta kokemuksestani ja lukemastani raportista sen, että tämän kaltaisia perheitä on Suomessa todella paljon. Mietin todella, että miten näitä heikossa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lapsia voisi auttaa? Yksittäisen ihmisen tai yrityksen teot kun tuntuvat niin mitättömiltä tässä mittakaavassa.

Talvi on tulossa. Lumi ja pakkanen kylmettää monet pienet jalat jos kengät on rikki tai liian kesäiset

Sen vuoksi haluan osaltani auttaa näitä perheitä ja olemmekin Vähänkäytetyllä päättäneet lahjoittaa kymmenen kenkäparia omasta valikoimastamme niiden perheiden lapsille, jotka kokevat että omat rahat eivät riitä hankkimaan kenkiä pieniin varpaisiin talvea varten.

Tiedän, että apumme ei ole suuren suuri, mutta yhdetkin lämpimät varpaat saavat varmasti lahjoituksen saajan sekä antajan hyvälle mielelle.

Jos siis tunnet jonkun perheen, jolle lahjoitettu kenkäpari olisi arvokas, niin lähetä minulle sähköposti osoitteeseen ossi.salo@vahankaytetty.fi ja kerro lyhyesti avun tarvitsijasta ja hänen yhteystiedot sähköpostiosoitteen kera. Valitsemme lahjoituksen saajat ja olemme heihin suoraan yhteydessä.

Lapsen ääni 2019 -kyselyn tulokset voit lukea TÄSTÄ.

Syysterveisin,

Ossi Salo

Toimitusjohtaja
Vähänkäytetty.fi

 

Lähteet:

Lapsen ääni -kysely 2019

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.524692