Niin se helteinen kesä on vaihtunut syksyksi ja pohjoisessa on jo lumikin maassa. Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja jouluaattoon on tänään tasan 50 yötä. Kauppojen joulumyynti alkaa toden teolla 23.11. jolloin on kansainvälinen megamyyntipäivä eli Black Friday.
Meillä Vähänkäytetyssä syksy on lähtenyt hyvin käyntiin. Käyttäjämäärät ja myytävien sekä ostettujen tuotteiden määrät ovat huimassa kasvussa. Lokakuussa palvelussa kävi yli 200.000 ihmistä. Vastaanotimme keskusvarastollemme lähes 50 000 uutta tuotetta ja myimme enemmän tilauksia ja tuotteita kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana.
Suuret kiitokset näistä uusista ennätyksistä kaikille asiakkaillemme!
Kiertotalous, kestävä kehitys ja tekstiilien uusiokäyttö on kasvanut koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi puheenaiheeksi maailmassa. Me yhtiön työntekijät olemme myös paljon pohtineet kestävää kehitystä ja kiertotaloutta. Olemme yhdessä päättäneet, että pyrimme ottamaan jatkossa nämä asiat vielä tarkemmin huomioon valintojamme tehdessämme. Kampanjoimme syys-lokakuun vaihteessa 10 päivää kestäneillä kiertotalouspäivillä ja jaoimme tietoa mm. kierrättämisestä sadoille tuhansille suomalaisille.
Vähänkäytetty.fi:n tehtävänä on auttaa ja opastaa ihmisiä kierrättämään tuottoisasti! Tuottoisasti yksittäisen asiakkaan sekä yhteiskunnan näkökulmasta.
Asiakkaidemme palaute on meille koko henkilökunnalle ja minulle henkilökohtaisesti erityisen tärkeää. Kuulisin mielelläni risuja sekä ruusuja tai mahdollisia kehitysehdotuksia palvelumme eteenpäin viemiseksi.
Pyrimme tekemään palvelustamme Euroopan suurimman keskitettyä logistiikkaa käyttävän vertaiskauppapaikan ja siihen tarvitsemme myös Sinua!
Joten kerro meille, jos joku asia sinua mietityttää. Viestiä voit laittaa osoitteeseen info@vahankaytetty.fi. Lupaan lukea jokaisen viestin henkilökohtaisesti.
Valoa pimeään marraskuuhun toivottelee
Toimistujohtaja, perustaja
Ossi Salo
Ps. Terveisiä Joulupukin maasta 🙂