Viime vuonna kotioloasut olivat ehdottomasti vaatetrendien top-listoilla. Tänä vuonna laitetaan kuitenkin oloasut ainakin hetkeksi kaappeihin, sillä nyt pukeudutaan näyttävästi ja tyylikkäästi.
Volyymi
Merkittävin trendi vuonna 2022 on volyymi. Vaatteissa volyymia tuo esimerkiksi pussihihat ja leveät lahkeet.
Over size bleiseri
80-luvun hitti over size bleiseri on jälleen täällä. Parhaimmat ylisuuret bleiserit voi löytää ihan miestenosastolta. Bleiserin alle sopii täydellisesti tavallinen t-paita tai toppi.
Minihameet
Ehdottomasti tulevan kesän hitti! Minihameen kanssa on hauska leikitellä erilaisten sukkahousujen tai pitkien sukkien kanssa. Talvisin minihameella tarkenee paksummilla sukkahousuilla ja pitkävartisten saappaiden kanssa.
Tänä vuonna vaatetrendeissä värit räiskyvät! Kirkkaanoranssi sekä erisävyistä ruskeaa tullaan näkemään vaatteissa paljon.
Vaatetrendejä tulee koko ajan ja monet haluavatkin pysyä muodissa mukana, mikä on lopulta melko kallista ja kuormittaa maapalloamme jatkuvasti. Vähänkäytetty.fi:stä on tuhansia second hand-tuotteita, joten sinäkin voit löytää tämän hetkisen vaatetrendien tuotteita edullisemmin ja samalla luontokin kiittää.
Oletko koskaan miettinyt, että miltä Suomen suurimman nettikirpputorin varastolla näyttää ja mitä siellä tehdään?
Olemme saaneet muutamia kyselyitä asiakkailtamme, että olisi kiva nähdä ja tietää miten tehokas logistiikkamme toimii, miten tuotteita säilytetään, kerätään, pakataan ja käsitellään.
Toimarimme Ossi kävi juuri viime viikolla varastollamme Tallinnassa ja otti meille muutaman kuvan sekä videonpätkän havainnollistamaan massiivisen suurta varastoamme.
Videolta näetkin, että laatikoita on todella silmän kantamattomiin!
Varastossamme työskentelee päivästä riippuen 6-15 henkilöä, jotka käsittelevät päivittäin tuhansia tuotteita tavaran vastaanoton, keräilyn ja pakkaamisen työtehtävissä. Varastohenkilökunta työskentelee pääsääntöisesti 5 päivänä viikossa, mutta tarvittaessa myös viikonloppuisin, jos suuret tilausmäärät tai vastaanottomäärät ovat päässeet yllättämään.
Myyjän lähettämän myyntierän matka varastolle:
Kun myyjäasiakkaamme ovat esim. Suomessa vieneet tuotteet Postin tai Matkahuollon toimipisteeseen, niin myyntierän matka keskusvarastollemme viralllisesti alkaa. Myyjien myyntierät kerätään yhteen paikkaan Helsingissä, Postin ja Matkahuollon toimipisteissä, jonka jälkeen myyntierät kuljetetaan kuormalavoilla laivan ruumassa Helsingistä Tallinnaan. 🛳
Tuotteiden vastaanottaminen:
Myyntierät käsitellään päivittäin saapumisjärjestyksessä ja saapuneet tuotteet tarkistetaan pintapuolisesti, numeroidaan, tarroitetaan ja otetaan vastaan varastonhallintajärjestelmään. Jokainen tuote saa varastolla uniikin viivakoodin ja varastopaikan. Varastossamme on n. 150.000 uniikkia tuotetta ja jokaisella tuotteella on tarkka varastopaikka, josta tuote löytyy kun se tarvitaan. Tämän jälkeen tietokonejärjestelmät hoitavat tuotteiden julkaisemisen myyntiin kaikkiin viiteen eri kieliversioomme Suomeksi, Saksaksi, Hollanniksi, Puolaksi ja Englanniksi.
Tilausten keräileminen ja pakkaaminen: 📦
Tilaukset tulostetaan varastonhallintajärjestelmästä arkiaamuisin ja tuotteet keräillään tilauksiin tuotenumeron ja tuotekuvan avulla. Kun kaikki tilauksen tuotteet on kerätty, siirtyy tilaus pakkauslinjastolle. Pakkauslinjastolla pakkaaja valitsee tilaukselle sopivan lähetyspakkauksen ja pyrkii käyttämään vähänkäytettyjä hyväkuntoisia kierrätyspahvilaatikoita, joita mm. tavaran vastaanotosta kertyy melkoinen määrä. 😀 Pakkaaja tarkistaa, että kaikki tilauksen tuotteet on mukana tilauksessa, sujauttaa lähete-paperin pakettiin (ja aika-ajoin muutaman karkin mukaan hyvää mieltä tuomaan). Tämän jälkeen lähetys siirtyy muiden lähetysten kanssa odottamaan noutoa ja kuljetusta tilaajalleen.
Lähetysten toimittaminen:
Lähetykset toimitetaan kootusti varastoltamme kohdemaahan. Suomeen lähetykset saapuvat laivalla ja ovatkin jo samana iltana Postin ja Matkahuollon terminaaleissa valmiina odottamassa toimitusta noutopisteisiin tai kotiovelle.
Toimitusnopeus: ⏰
Olemme saaneet paljon kiitosta nopeasta toimittamisesta ympäri Euroopan. Nopean toimittamisen “salaisuus” on keskusvarastomme optimaalinen sijainti. Suomeen pystymme toimittamaan paketit yhtä nopeasti kuin varastomme sijaitsisi Helsingissä tai muualla pääkaupunkiseudulla. Euroopan suurille markkinoille saamme paketit perille jopa vuorokauden nopeampaa, kuin Helsingistä toimittaessa. Ja se jos mikä lisää meidän kaikkien myyntiä ja koko Suomen vientiä. 💰
Joka vuoden loppupuolella huoli luonnonvarojen riittävyydestä nostaa päätään julkisessakin keskustelussa. Yhä aiemmin koittaa se päivä vuodesta, jolloin olemme käyttäneet luonnonvaramme.
Tiesittekö, että tämä ylikulutuksen päiväraja on ollut Suomessa suunnilleen jo huhtikuussa? Tämä tarkoittaa sitä, että käytämme oman vuosiosuutemme vain muutamassa kuukaudessa! Vuonna 2017 ylikulutusraja tuli täyteen jo viikkoa aiemmin edellisvuoteen verrattuna, Uuden Suomen verkkolehdessä kerrottiin.
Miten sitten yksittäiset kuluttajat sekä yhteisöt voivat reagoida tähän? Millä taistella tuota vetäytyvää rajaa vastaan? Yleisimmät keinot ovat todennäköisesti tuttuja kaikille: kasvisruoan lisääminen, joukkoliikenteen sekä kevyen liikenteen eli kävelyn ja pyöräilyn suosiminen, energiansäästö ja kiertotalous.
Vähänkäytetty.fi-nettikirppis liittyy tähän kokonaisuuteen tietysti kiertotalouden kautta. Myymme palvelussamme yksityisten kuluttajien vaatteita ja käyttötavaroita, jotta ne eivät päätyisi kaatopaikalle vaan kiertoon uusille omistajille. Kirpputoreista tavataankin sanoa, että ne ovat ekologisia. Mutta mitä se sitten tarkoittaa?
Oletko siis koskaan tuuminut tarkemmin, mitä ”luonnonvarojen säästäminen” on käytännössä esimerkiksi vaatteiden osalta? Se on muun muassa sitä, että uusien farkkujen valmistukseen menee yli 10 000 litraa vettä, käytettyjen nolla. Lisäksi uusissa vaatteissa on suuret määrät kemikaaleja, jotka voivat allergisoida vakavasti, Yle kertoo.
Tässä on yksi painava syy siihen, miksi monet tiedostavat vanhemmat ostavat lastenvaatteet käytettynä: kemikaalit poistuvat tai ainakin vähenevät, kun vaatteita pestään riittävän monta kertaa. Kemikaaleja pääsee myös puolet vähemmän pesuveden kautta ympäristöön, mikäli vaatteiden laatu sallii useampia käyttökierroksia eikä uutta tarvitse ostaa.
On tietenkin totta, että kirpputoreille päätyy paljon myös epäekologisella tavalla tai epäeettisissä ympäristöissä valmistettuja vaatteita. Tekstiilien taustan selvittäminen voi olla hyvin vaivalloista, mutta epämääräisistä taustatiedoistakin voi tehdä päätelmiä: jos jotain tietoa on vaikea löytää, se on kenties tarkoituksella tehty vaikeasti löydettäväksi.
Silti kirpputoriostos on ekologisempi ja eettisempi, vaikka sen yhteys edellä mainittuihin epäkohtiin voi olla vääjäämätön: ainakaan lisää raaka-aineita ei ole kulunut eikä kukaan ole joutunut valmistamaan vaatetta juuri sinua varten.
Fiksujen kirppisostosten tekeminen ei ole kuitenkaan sen kummempaa kuin uusien tavaroiden osto: kun olet perillä kokonaisvaltaisesti laadukkaista brändeistä (esim. tuotteen käyttöikä, valmistus ja työntekijöiden olot), voit suosia niitä – ja kirppislisänä saat brändin tuotteet todennäköisesti uusia edullisemmin. Vinkkejä tekstiilien taustojen ymmärrykseen tarjoaa muun muassa Hyvän mielen vaatekaappi Facebookissa ja kirjana.
Rinna Saramäen teos ratkoo sekä yksilöllisiä että globaaleja vaateongelmia ekologisuuden ja halpatuotannon ristivedossa.
Kirsikkana kakun päälle vielä yksi mukava ajatus. Eräs kirppiskävijä huomautti nimittäin osuvasti minulle, ettei kirpputori ole kuitenkaan pelkkää ekologista hampaidenkiristelyä: siihen liittyy myös hauskuutta ja seikkailun tuntua, sillä koskaan ei tiedä, mitä kirppikseltä saattaa löytää! 🙂 Siksi kirpputorien ajatellaankin olevan persoonallisten ja trendikkäiden shoppailijoiden paikkoja.
Jos tälle vuodelle tekemäsi uudenvuodenlupaus on jotain kestävään kehitykseen liittyvää, älä kuitenkaan hätäänny näiden seikkojen edessä: kaikki valintamme eivät voi olla satavarmasti ekologisia, koska vastuu on kuluttajan lisäksi tuottajilla.
Silti jokaisen kannattaa tehdä jotain, kuten lisätä kasvisruokaa, vähentää ruokahävikkiä, suosia julkisia ja harkita tarkemmin tuliterien käyttötavaroiden ja vaatteiden ostoa, jos Suomen ja maailman ylikulutusta tahdotaan suitsia. Pienistä puroista ne isotkin joet alkavat! 🙂
Mainiota alkanutta vuotta 2018 Vähänkäytetyn tiimin puolesta teille toivottaa
Meille Vähänkäytetty.fi:ssä on ilo ja kunnia olla myös vuonna 2018 yhtenä kiertotalouden esimerkkinä Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra) Kiertotalouden kiinnostavimmat -listalla! 🙂
Mistä siis on kyse, Sitra?
Kiertotalouden kiinnostavimmat on Sitran kokoama lista, jolla esitellään Suomen inspiroivimmat kiertotalouden yritysesimerkit. Sitra haastaa listallaan suomalaisyritykset vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin.
Sitran listalla on loistavat, napakat kuvaukset erilaisten yritysten toimintaideoista infoksi ja myös inspiraatioksi uusille toimijoille. Katso klikkaamalla alla olevaa linkkiä, mitä Sitran sivuilla kerrotaan meidän armaasta Vähänkäytetty.fi-palvelustamme! <3